Yleinen

Hankkimalla kirjoja nyt edullisesti tuet työtämme: Aune Hannonen: Muuttolinnut palaa. Runoja. 2 € Lauri Konttinen: Isoäitini Helena Konttinen ja lopun aika. Pojanpoika kertoo isoäidin elämästä. 10 € Erkki Leminen: Hän kyllä muistavi poikaa. Kertomus pojasta mieheksi varttuvan Matti Pitkäsen elämänvaiheista. 3 € Erkki Leminen: Sikopohjan poika. Kirjailija kertoo kotikylänsä...

Parikanniemeä on kuvailtu niin Muumitaloksi, Huvikummuksi kuin suureksi perheeksikin. Monenlaista vipeltäjää onkin mahtunut kattojen alle vuosien aikana ja kun yhdelle vilkutellaan hyvästejä, toivotetaan toinen jo tervetulleeksi. Uuden lapsen saapuminen vaatii aina yhteisöltä sopeutumista, ja porukassa tehdäänkin paljon työtä sen eteen, että jokainen tulee nähdyksi niin...

Jotkut meistä syntyvät maailmaan joiltain neurologisilta ominaisuuksiltaan vähän erilaisina kuin muut, ja usein nämä ominaisuudet vaikuttavat myös oppimiseen. Varsinaisia kehityksellisiä oppimisvaikeuksia ovat lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeus (eli lukivaikeus) ja matematiikan vaikeus, ja nykyään mukaan luetaan usein myös hahmottamisen vaikeus. Lisäksi monet neuropsykiatriset vaikeudet, kuten ADHD...

Luovuuden kaava on yksinkertainen: luovuus puhkeaa kukkaan kukoistavassa ihmisessä. Kukoistava ihminen on aito, sisimmältään ehjä ja kokee elävänsä merkityksellistä elämää. Kukoistaakseen ihmisen tarvitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi, yhdenvertaisesti ja empaattisesti kohdatuksi. Kukoistava yhteiskunta muodostuu kukoistavista kansalaisista. Kukoistava yhteiskunta, jonka jäsenet voivat hyvin ja ovat onnellisia, on...

Naisten Pankin aktiivi Reetta Meriläinen haluaa kehitysmaan tytöille mahdollisuuksien tasa-arvon Reetta Meriläisen omaelämäkerrallinen kirja Tytön tie (Kirjapaja 2015) tarttui mukaani kirjastosta. Tiesin, että tämä Helsingin Sanomien eläkkeellä oleva päätoimittaja tuli ensimmäisenä naisena valituksi tuohon tehtävään. Ja silti hän tytöttelee itseään…Entä miten se liittyy uukuniemeläiseen herätysliikkeeseen? Tapaamme huhtikuisena...

Pirjo Kotamäki PARATIISIN MARJAT, LINNUNMUNAN KOKOISET Helena Konttisen innoittama UUTUUS Runoja horrossaarnaaja Helena Konttisesta 18 €. Kirjan runoissa kuuluu Helena Konttisen ääni ja nähdään niitä näkyjä, joita hän horrostilassa näki.  Pirjo Kotamäki (s. 1965) on helsinkiläinen palkittu runoilija.  Paratiisin marjat, linnunmunan kokoiset on hänen kahdeksas runokokoelmansa. Parikanniemen Ystävät ry ...

Venäjän brutaali, raaka ja väkivaltainen hyökkäys Ukrainaan on tuonut silmiemme eteen julman todellisuuden. Ihminen, yhteisö tai kansa voi joutua pahuuden voimien temmellyskentäksi, jossa millään ei ole enää väliä. Sopimukset rikotaan, valtioiden itsemääräämisoikeudet unohdetaan ja ihmisoikeudet murskataan hetkessä. Ihmisellä ei ole enää oikeutta olla. Yhä uudestaan ihmisoikeuksien...

Kirkkopalvelut on myöntänyt 27.4.2022 kuudelle Parikanniemen vapaaehtoistyössä mukana olevalle seurakuntatyön kultaisen ansiomerkin.Palkitut ovat: Markkuhenrik Haakana, Savonlinna, yli 30 vuotta Saaren orpokotijuhlien talkoissa, kirjamyyjänä ja muussa Parikanniemen ystävätyössä.Mauno Tarkiainen, Haukivuori, Mikkeli, mukana yli 40 vuotta Parikanniemen ystävätyössä Haukivuoren seurakunnassa ja Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa.Väinö Vanhanen, Saari, Parikkala, mukana...

Kolmen vuoden tauon jälkeen perinteiset Parikkalan Saaren kirkon orpokotijuhlat järjestetään 13.-14.8.2022 teemalla "Hänen armonsa kestää". Tauon jälkeen juhlille on tehty joitakin muutoksia. Juhlat ovat nyt kaksipäiväiset ja perjantai on yhteinen talkoopäivä. Myös muita järjestelyihin liittyviä muutoksia tehdään, joilla pyritään parantamaan olosuhteita juhlapaikalla. Kahden viime Korona-vuoden aikana...