Seuraa Parikanniemen kuulumisia!

Blogi

Täältä voit seurata Parikanniemen kuulumisia. Sisältöä blogiin tuottaa Parikaniemisäätiön henkilökunnan lisäksi lastenkodin lapset ja nuoret.

  • Hautaan siunaamisen yhteydessä toistetaan sanat: ”Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä!” Lauseen yhteydessä arkun kannelle piirretään hiekalla risti, voiton merkki. Tämä kaunis rituaali viittaa siihen, että elämämme on koko ajan Jumalan – luomakunnan hallitsijan –...

  • Haastattelussa Parikanniemen uusi ystävä Tarja Turunen Teksti Petri Tiusanen Kuva Tarja Turusen albumi Keväällä 2022 lappeenrantalainen Tarja Turunen istui portugalilaisessa bussissa matkalla merivesikylpylään, kun hän alkoi keskustella vieressään istuneen naisen kanssa. Tuo keskustelu oli alku sille, että Tarjasta tuli Parikanniemen ystävä. Näin Tarja Turunen kertoo ...

  • Ihmisen onnellisuustekijät ryhtyivät kerran väittelemään siitä, mikä niistä oli kaikkein tärkein – mitä ilman ihminen ei voisi olla onnellinen. ”Minä se totta kai olen!” huudahti Kiitollisuus. ”Saan ihmisen kiinnittämään huomion arjen pieniinkin asioihin, joista ihminen voi kiittää. Kun tajuaa, että kaikki on lahjaa, ihminen on...

  • Haastattelu ja kuva Janita Lautamäki 22-vuotias Anniina Kostamo aloitti harjoittelun Onnentuvalla huhtikuun alussa. Anniinan tie on ristennyt Parikanniemen kanssa jo aiemmin, sillä hänen ukkinsa on Parikanniemen ystäville tuttu, toiminnassa vuosikymmeniä mukana muun muassa matkapuhujana ollut Matti Kostamo. Mistä olet kotoisin? Joensuusta. Olen muuttanut Mikkeliin vuonna...

  • Oletko miettinyt, onko sinulla sellaista luonteenpiirrettä, josta tahtoisit päästä? Itse käyn ainaista taistelua oman äkkipikaisuuteni kanssa. Kadun heti, kun suustani on päässyt ns. sammakoita ja olen loukannut lähimmäistä. Joskus en edes ymmärrä loukanneeni. Anteeksipyytäminen on helppoa, mutta se miten sovinto lopullisesti saadaan, ei olekaan enää...

  • Teksti Teemu T. Mantsinen Sosiologian yliopistonlehtori, uskontotieteen dosentti, Turun yliopisto Ihmiset eroavat uskonnollisista yhteisöistä useista syistä. Ero voi olla huomaamaton siirtymä ilman erityistä dramatiikkaa. Toisinaan eroon johtavat negatiiviset kokemukset yhteisöstä, sen jäsenistä, toimintatavoista ja kohtelusta. Monet tutkittavani kokevat tulleensa kaltoinkohdelluiksi omissa yhteisöissään. Yhteisöjen ja niiden...

  • Teksti ja kuva Teuvo V. Riikonen Jari Ilander ja Timo Soini olivat koulukavereita Espoon Iivisniemessä 1960–1970 lukujen taitteessa. Myöhemmin heidän tiensä on ollut erilainen. Timosta tuli kansanedustaja, ministeri ja presidenttiehdokas. Jari vietti kolme vuotta Parikanniemen lastenkodissa vuosina 1976–1979, ja sen jälkeen hänestä tuli muun muassa...

  • Teksti Meiju Bonsdorff Kuva Uzi Varon Kalevi Virtanen oli tehnyt pitkän uran kirkon järjestöissä, kun hän tajusi, että voidakseen kuolla turvallisesti, hänen on selvitettävä itselleen: mikä on se usko, jonka varaan voin jäädä, kuka olen, mistä tulen, mihin kuulun, ja miten löydän armahtavan Jumalan? Siitä...

  • Leena Hangasmaa, FL, tutkija, Sodan ja rauhan keskus Muisti, Mikkeli Kuvat Pihla Liukkonen Jokin aika sitten haastattelin muutamaa nuorta varusmiestä Santahaminan kasarmilla Sodan ja rauhan keskus Muistin tutkijana. Haastattelun aiheena oli nuoret ja veteraaniperinne. Kysyessäni heiltä, tietävätkö he omien isovanhempiensa tai isoisovanhempiensa kokemuksista sotiemme aikana...

  • Teksti ja kuva Janita Lautamäki Kevät keikkuen tulevi, mutta tulipa kumminkin. Pihasta on tähän mennessä bongattu jo västäräkit, ja pääskysiä odotellaan. Talvemmalla ihasteltiin korppien soidinlentoa ja nyt seurataan, alkaako Kangassaaressa joka vuosi pesivän kaulushaikaran pulloon puhaltamiselta kuulostava ääni kantautua jälleen Parikanniemeenkin. Sitruunaperhoset lentelevät, leskenlehdet kukkivat...