Author: Matti Pasanen

Venäjän brutaali, raaka ja väkivaltainen hyökkäys Ukrainaan on tuonut silmiemme eteen julman todellisuuden. Ihminen, yhteisö tai kansa voi joutua pahuuden voimien temmellyskentäksi, jossa millään ei ole enää väliä. Sopimukset rikotaan, valtioiden itsemääräämisoikeudet unohdetaan ja ihmisoikeudet murskataan hetkessä. Ihmisellä ei ole enää oikeutta olla. Yhä uudestaan ihmisoikeuksien...

Kirkkopalvelut on myöntänyt 27.4.2022 kuudelle Parikanniemen vapaaehtoistyössä mukana olevalle seurakuntatyön kultaisen ansiomerkin.Palkitut ovat: Markkuhenrik Haakana, Savonlinna, yli 30 vuotta Saaren orpokotijuhlien talkoissa, kirjamyyjänä ja muussa Parikanniemen ystävätyössä.Mauno Tarkiainen, Haukivuori, Mikkeli, mukana yli 40 vuotta Parikanniemen ystävätyössä Haukivuoren seurakunnassa ja Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa.Väinö Vanhanen, Saari, Parikkala, mukana...

Kolmen vuoden tauon jälkeen perinteiset Parikkalan Saaren kirkon orpokotijuhlat järjestetään 13.-14.8.2022 teemalla "Hänen armonsa kestää". Tauon jälkeen juhlille on tehty joitakin muutoksia. Juhlat ovat nyt kaksipäiväiset ja perjantai on yhteinen talkoopäivä. Myös muita järjestelyihin liittyviä muutoksia tehdään, joilla pyritään parantamaan olosuhteita juhlapaikalla. Kahden viime Korona-vuoden aikana...

Parikanniemisäätiön hallitus on hyväksynyt säätiön uuden strategian ja siihen liittyvät arvot. Säätiön missio ja toiminta-ajatus on tarjota ”kristilliseen ihmiskuvaan, vahvaan ammatilliseen osaamiseen ja huolenpitoon perustuvan turvallisen kasvukodin suojelun tarpeessa oleville lapsille sekä sitoutuneeseen maallikkotoimintaan perustuvan hengellisen kodin kaikille työmme tukijoille ja ystäville”. Samassa kokouksessa otettiin...

Valmistelut Odotettu hiihtolomareissu Ylläkselle lähestyy. Valmistelut näin mittavalle retkelle on aloitettava jo kuukausia aikaisemmin. On varattava majoitus, kuljetus, hissiliput ja näiden lisäksi on varmistettava, että kaikilla mukaan lähtevillä lapsilla on varmasti tarvittavat varusteet. Viimeiset päivät ennen reissua ovat aina kiireisimmät mutta hyvällä organisoinnilla ja vastuunjaolla hommat...

Kuhmon kirkko on suuri. Sinne mahtuu monta ihmistä ja tarinaa. Yksi niistä on Arja Pääkkösen, syntyperäisen Kuhmolaisen, joka opiskeli aikanaan lähihoitajaksi. – Olen viihtynyt eläkkeellä jo pitkään. Jäin eläkkeelle hoitopuolelta, mutta olen ollut myös monissa muissa erilaisissa töissä, muun muassa kenkätehtaalla, joita täällä oli aikoinaan useita....

Parikanniemessä on jälleen saatu kokoontua pyhän äärelle viime syksystä, kun Saila ja Leena raivasivat päätalon entisen vauvalan pyhäkouluhuoneeksi ja alkoivat järjestää kerran kuussa pyhäkoulua kahdelle eri-ikäiselle lapsiryhmälle. Aiemmin Saila on pitänyt pyhäkoulua parin vuoden ajan Pelastusarmeijan tiloissa ja Saarenpään mökillä Tuulentuvan lapsiryhmälle. Nyt mukaan on...

Häpeän kokemukset saattavat olla todellisuutta monen uskonnollisessa yhteisössä elävän tai eläneen ihmisen mielissä. Ne voivat olla seurausta siitä, ettei yksilö ole kyennyt täyttämään yhteisön asettamia odotuksia tai mukautumaan sen opetukseen. Toisaalta häpeän kokemukset voivat nousta myös sen pohjalta, että on kuulunut uskonnolliseen yhteisöön ja kenties...

Vuosituhannen vaihteessa Ben Malinen kiinnostui häpeästä. Tehtyään sitä ennen pitkän uran lähetystyössä tietokoneinsinöörinä omat jaksamisen rajat olivat tulleet vastaan. Hän ryhtyi opiskelemaan teologiaa ja löysi aiheen, joka oli Suomessa uusi, mutta joka tuntui heti omalta. Alkoi pitkä tutkimusmatka häpeän juurille. Sillä matkalla tuli käsiteltyä myös...