Häpeä ja uskonnolliset yhteisöt

Häpeän kokemukset saattavat olla todellisuutta monen uskonnollisessa yhteisössä elävän tai eläneen ihmisen mielissä. Ne voivat olla seurausta siitä, ettei yksilö ole kyennyt täyttämään yhteisön asettamia odotuksia tai mukautumaan sen opetukseen. Toisaalta häpeän kokemukset voivat nousta myös sen pohjalta, että on kuulunut uskonnolliseen yhteisöön ja kenties pitkän aikaa seurannut sen itselleen vahingolliseksi havaitsemiaan oppeja ja käytäntöjä. Häpeä värittää kokemusta omasta itsestämme ja voi saada aikaan hyvin syvälle ulottuvia kokemuksia omasta pahuudesta tai huonoudesta. Toisaalta häpeän kokemukset voivat myös ulkoistaa pahan toisaalle, mikä puolestaan saattaa johtaa aggressioon tai eristäytymiseen muista. Riittävän pitkään jatkuva häpäisy voi aiheuttaa ihmisessä sen, ettei häpeän kokemiseen tarvita enää mitään ulkopuolelta tulevia tekijöitä, vaan häpeä yleistyy leimaamaan kaikkea ajattelua ja tekemistä.

Anteeksipyytäminen ei auta haitalliseen häpeään

Häpeän osalta on hyvä tiedostaa, ettei se ole sama asia kuin syyllisyys, vaikka ne joskus ajattelussa saattavat sekoittuakin. Useimmiten kokemus syyllisyydestä kohdistuu johonkin tiettyyn tekoon tai tekoihin, kun häpeä puolestaan kohdistuu omaan itseen ja koko olemukseemme. Syyllisyyttä kokeva ihminen kaipaa anteeksiantoa, mutta sama strategia ei toimi häpeän kohdalla. Häpeän hoitaminen anteeksiannolla tarkoittaisi sitä, että pyydämme anteeksi kaikkea mitä olemme ja tunnemme. Anteeksipyytäminen päinvastoin vahvistaisi entisestään haitallisen häpeän taustalla olevaa käsitystä: olen huono, olen mitätön, en kelpaa mihinkään. Tällainen vahvistuminen on omiaan ruokkimaan häpeän taustalla vaikuttavia noidankehiä ja siten vahvistamaan häpeää entisestään.

Hienotunteisuus on hyödyllistä häpeää

Kaikki häpeä ei kuitenkaan ole vääjäämättä negatiivista ja vahingoittavaa. Jokainen ihminen toimii elämässään osana suurempaa sosiaalista kokonaisuutta, johon sopeutumisessa sopiva määrä häpeää auttaa. Häpeä ohjaa muun muassa säätelemään käyttäytymistämme ja kunnioittamaan muita ihmisiä. Hyvä häpeä sallii meidän epäonnistuessammekin nauraa itsellemme. Mikäli emme tuntisi lainkaan häpeää, olisi sillä kohtalokkaita seurauksia sosiaalisen kanssakäymisen kannalta. Toisaalta häpeä ei ole ainoastaan yksilön ominaisuus, vaan sillä voi olla myös kollektiivisia ulottuvuuksia. Esimerkiksi erilaisissa uskonnollisissa yhteisöissä voi esiintyä kollektiivista häpeää tai häpeän puutetta. Tällä häpeän puuttumisella tarkoitan erityisesti hienotunteisuushäpeän vajetta, joka häpeän hyvänä muotona auttaa kunnioittamaan esimerkiksi toisen ihmisen yksityisyyttä, vakaumusta ja identiteettiä. Hienotunteisuuden puuttuminen johtaa helposti siihen, että yhteisöön kuuluvat ihmiset puuttuvat yksilön asioihin tavalla, joka loukkaa hänen perusoikeuksiaan. Yksilön henkilökohtaiseen elämään liittyvät asiat joutuvat koko yhteisön ruodittaviksi.

Hyväksyntä ja itsemyötätunto suojaavat häpeältä

Haitallisen häpeän aiheuttama kuormitus ja sen mukana kantaminen eivät ole yksilön kannalta vähäpätöisiä asioita. Häpeän on todettu altistavan esimerkiksi erilaisille mielenterveysongelmille ja riippuvuuksille. Siksi on tärkeää päästä tarttumaan häpeään ja pyrkiä eroon sen haitallisesta osasta. Häpeältä suojaavat esimerkiksi hyväksyntä, yhteys toisiin ihmisiin, toisen arvostaminen sekä tuleminen nähdyksi ja kuulluksi. Myötätunto omaa itseä kohtaan on tärkeä häpeää vastustava voima.

Meneillään olevassa väitöskirjatutkimuksessani käsittelen kunniaan liittyvää väkivaltaa kristillisissä yhteisöissä. Yhteisössä häpeän kohteeksi joutuminen tai ainoastaan pelko siitä saattavat olla tekijöitä, jotka laukaisevat väkivaltaista käyttäytymistä tai pitävät sitä yllä. Vaikuttaa siltä, että uskonnollisissa yhteisöissä perheen tai suvun kunnian ja maineen tahriintuminen koetaan merkittävänä uhkana ja siksi sitä halutaan välttää tarvittaessa myös eriasteisen väkivallan keinoin. Tähän aihepiiriin keskityn tarkemmin väitöskirjani artikkeleissa, jotka käsittelevät ilmiötä erilaisista näkökulmista käsin. Parhaimmillaan uusi tutkimustieto voi sekä auttaa väkivallan uhreja että tuoda uutta näkökulmaa häpeän kokemiseen.

Miika Koskela, TM, tohtorikoulutettava