31 heinä Taka-ajatus
Ihmisen onnellisuustekijät ryhtyivät kerran väittelemään siitä, mikä niistä oli kaikkein tärkein – mitä ilman ihminen ei voisi olla onnellinen.
”Minä se totta kai olen!” huudahti Kiitollisuus. ”Saan ihmisen kiinnittämään huomion arjen pieniinkin asioihin, joista ihminen voi kiittää. Kun tajuaa, että kaikki on lahjaa, ihminen on onnellisimmillaan.”
”Äläs nyt, minä se tärkein olen!” tokaisi Liikunta. ”Laitan kehon liikkeelle ja aineenvaihdunnan käyntiin – ihminen pysyy terveenä ja virkeänä. Terve sielu terveessä ruumiissa – ja onnellinenkin!”
”Puppua, minähän se tärkein olen!” sanoivat Hyvät teot. ”Jaettu ilo on paras ilo. Kun ihmiset auttavat ja ilahduttavat toisiaan pienillä ja suurilla teoilla, siitä se oikea onnellisuus syntyy!”
Väittely jatkui pitkään, ja itseään esille nostivat myös ainakin omien halujen Nautiskelu sekä elämänasenteen Optimismi.
Ääntään korotti varovasti myös Anteeksianto.
”Voisinko se olla minä? Tärkein tekijä ihmisen onnellisuuden kannalta – että voi elää sovussa kaikkien toisten kanssa?”
Kaikki räjähtivät nauramaan. ”Anteeksianto? Että luovutat ja päästät toisen pälkähästä, vaikka hän olisi tehnyt sinulle pahaa? Sehän on pelkuruutta!”
Anteeksianto loukkaantui syvästi ja meni lakkoon. Ihmiset eivät enää antaneet toisilleen anteeksi erilaisia sattumuksiaan.
Ja mitä tapahtuikaan? Mistään ei voinut kiittää, kun kukaan ei suostunut antamaan mitään kenellekään. Liikunta kävi raskaaksi, kun syyllisyys puristi sisuskaluja. Kenellekään ei viitsinyt tehdä hyviä tekoja, kun kaikilla hiersi jokin. Nautinnoista tuli huono omatunto, ja optimismi kävi mahdottomaksi riitojen takia.
Lopulta Anteeksianto kruunattiin ihmisen onnellisuuden tärkeimmäksi tekijäksi. Annetaan siis toisillemme anteeksi ja eletään sovussa kaikkien toisten kanssa.
Virsu