07 huhti Maisan mietteitä
Ahdistun keskellä epäsopua ja riitaa. Kun lapsuudessani oli ns. paha tilanne, lähdin ulos tai sulkeuduin huoneeseeni. Rukoilin, että riita loppuisi tai että päihtynyt isä nukahtaisi.
Olen viisikymmentäluvun lapsi ja saanut osani aikuisten peloista, esim. Kuuban kriisin seurauksista ja ydinsodan mahdollisuudesta. Vanhempien kokemus sodasta, pelko sen kauheuden toistumisesta, heijastui lapsen elämään. Isäni oli haavoittunut jatkosodassa ja hänen aivoissaan oli edelleen kranaatinsirpaleita. Sotavamman seurauksista saimme kokea koko perhe. Ajattelen, että me sotainvalidien ja veteraanien lapset olemme myös jollain lailla sodan haavoittamia, vaikka emme sotaa konkreettisesti ole eläneetkään. Henkisesti kannamme edelleen vanhempiemme sodassa saamia arpia. Tällä nykyisellä ajalla on omat pelkonsa, ja voimme jokainen miettiä, miten saamme sisäisen rauhan ja levollisuuden rauhattomuuden keskellä. Kun olin kolme viikkoa ulkomailla, jätin tarkoituksella uutisten kuuntelemisen. Se tuntui tosi hyvältä.
Todellisen rauhan ja luottamuksen löydän Raamatun lukemisesta, rukouksesta ja hiljentymisestä. Viisaat vanhemmat luovat kotiin turvallisen ja toivon täyttämän ilmapiirin, kun kertovat lapsilleen Jeesuksesta, joka suojelee ja auttaa. Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Jer. 29:11
Maisa Kasanen