03 huhti Helena konttisen esimerkki
”Helena Konttisen esimerkki rohkaisee katsomaan ihmisyyttä rehellisesti”
Teksti Jaana Arponen
Käsikirjoittaja, kirjailija, näyttelijä ja teatterintutkija Helena Kallion näytelmä Janoavaiset oli helsinkiläisen KokoTeatterin pääteos syksyllä 2022. Se tulkitsi profeetta Helena Konttisen ja spiritualisti Helmi Krohnin henkisen murroksen ja valaistumisen hetkiä.
Helena Kallion haaveena oli jo aivan nuorella iällä työ teatterissa.
– Kutsumukseni oli ryhtyä näyttelijäksi ja kirjailijaksi, Kallio kertoo. Näyttelijän ammatin lisäksi hän on opiskellut feminististä teatterintutkimusta, tanssi-liiketerapiaa ja psykodraamaa.
Freelancerina työskentelevä Kallio ohjaa omat käsikirjoituksensa. Hän kuvaa työn luonnetta vapaaksi ja turvattomaksi.
– Työn sisältö on pitkälti omia valintoja, mutta puitteet ovat hajanaiset.
Janoavaiset kertoo kaipuusta yhteyteen
– Olen aina janonnut jotakin ja vieläkin janoan, Helena Kallio kertoo omasta tiestään. – Sisältöä, muutosta, vapautumista… yksinäisyydestä yhteyteen, elävää yhteyttä tämän- ja tuonpuoleisen kanssa. Janoavaisuutta on myös haluni oppia näiltä historiallisilta naisilta, heidän tiestään ja toimintansa kehityksestä.
Näytelmä Helena Konttisesta oli pyörinyt pitkään Kallion mielessä. Häneen oli tehnyt vaikutuksen Konttisesta kertova kirja Eräs meidän ajan profeetta. Se on yhä hänelle kirja, josta ”virtaa valoa”.
– Konttisessa vetää puoleensa sydämen rehellisyys, alttius ja rohkeus, joka hänessä ja hänen toiminnassaan näyttäytyy, Kallio kuvaa suhdettaan uukuniemeläisyyden äitiin.
Konttinen puhuttelee myös meidän aikamme ihmistä
– Konttinen rohkaisee katsomaan omaa ihmisyyttä rehellisesti – ja voisiko sitä edellyttää muiltakin…, Kallio pohtii.
– Ihmisille tapahtuu ihmeellisiä asioita. Kärsimme omien ja toistemme tekojen tähden. Helena Konttisen kaltaisten kautta voi kärsimykseen tulla apua. Se on rakkautta.
Kallio kuvaa naisprofeetan rohkeutta tuoda esiin se, mitä hänelle annetaan rukouksessa, näyssä ja yhteydessä – huolimatta sisäisistä ja ulkoisista vastuksista, joiden kanssa hänen on kamppailtava. Halu ja hengen jano ovat ”pakkoa pahempia”.
– Ja kuitenkin Helena Konttinen on esimerkki siitä, kuinka raadollisesti naisen täytyy ottaa tämä kamppailu omaan kehoonsa, Kallio kuvaa Konttisen elämää.
– Hän oli avoin itsensä kehittämiselle ja pyysi koko ajan – ”viheliäisyydessäänkin” – rakkauden armoa, jotta jaksaisimme tulla paremmiksi toisillemme. Hänellä oli nöyryyttä kasvaa yli keskeneräisyyksiensä välittämättä siitä, mitä maallinen ympäristö siitä sanoo. Hän pyrki omantuntonsa lähteestä tarkistamaan toimintaansa, Kallio kuvailee ihailemaansa Konttista.
– Helena Konttisella oli kyky katsoa ja puhua todemmin kuin se helposti normalisoiva, itseään kaunisteleva valheellisuus, jolta kristillinen perinne ei ole lainkaan säästynyt, Kallio toteaa. Hän uskoo, että Helena Konttisen perintö tuo ajatonta turvaa ja näyttää suuntaa myös meidän aikamme ihmistä.