Taivaan Isä suojan antaa

Taivaan Isä suojan antaa

Kun vuoden 1986 virsikirjaa valmisteltiin, sain pyynnön kirjoittaa siihen joitakin uusia lasten ja nuorten virsiä. Yksi niistä oli virsi lapselle, joka syystä tai toisesta elää ilman isää. Tehtävä tuntui tärkeältä. Ehkä isä oli kuollut tai hän ei alun perinkään ollut kuulunut lapsen elämään. Tai ehkä hänellä oli niin kiire, ettei hän ehtinyt olla läsnä.

Anna-Mari Kaskinen, runoilija, kirjailija, Lohja

Kuva Pekka Kaskinen

Yritin samaistua myös isän elämäntilanteeseen. Ehkä hän koki syyllisyyttä siitä, ettei ole osannut olla tai pystynyt olemaan sellainen isä kuin olisi toivonut.  Ehkä hänkin on kokenut isättömyyttä omassa lapsuudessaan.

Sen sijaan että olisin keskittynyt lapsen ja isän väliseen suhteeseen päätinkin keskittyä siihen, millainen taivaan Isä on. Jos inhimillinen isyys on parhaimmillaankin vajavaista, taivaallisen Isän isyys on täydellistä ja ehjää.

Hänellä on aikaa

Virren ensimmäinen säkeistö keskittyy kuvaamaan taivaallisen Isän ominaisuuksia: ”Hän on isä jokaisen.” Hän on niiden lasten isä, joiden omat isät ovat poissa lastensa elämästä.

Hän on myös itsensä puutteellisiksi kokevien isien isä. Hän on kärsivällinen ja hänellä on aina aikaa. Hänen lähellään ei tarvitse piilottaa tunteitaan, siellä saa nauraa ja itkeä.

Hänelle kaikki ovat tärkeitä

Toinen säkeistö kuvaa taivaallisen Isän huolenpitoa. Hän lähettää enkelinsä varjelemaan meitä. Hän on läsnä niin arjen touhujen keskellä kuin yön pimeinä hetkinä. Hänelle kaikki ovat tärkeitä, myös ne lapset, jotka yleensä eivät saa osakseen huomiota ja hyväksyntää.

Hänen luonaan saa levätä

Kolmas säkeistö keskittyy rauhaan, jonka Taivaan Isä lahjoittaa. Hän kuulee rukoukset. Hän antaa anteeksi, kun syyllisyys painaa mieltä. Hän lähetti Poikansa Jeesuksen Vapahtajaksemme. Hänen rakkautensa ei riipu siitä, millaisella tuulella hän on. Taivaallinen Isä on aina meidän puolellamme, hän on meidän ystävämme elämän kaikissa vaiheissa. Hänen luonaan sekä aikuiset että lapset saavat levätä.

Liian rohkea Virsikirjaan?

Annoin virren nimeksi aluksi Taivaan Isä turvan antaa. Pian kuitenkin totesimme, että tuota nimeä todennäköisesti väänneltäisiin, joten turva vaihdettiin suojaksi.

Virsi ei kuitenkaan mennyt virsikirjakomiteassa lävitse. Ymmärsin, että sitä oli ilmeisesti pidetty hieman liian rohkeana.

Meidän messu

Mutta kun teksti oli tehty, sille löytyi muuta käyttöä. Suomen Lähetysseura oli joitakin vuosia aikaisemmin tilannut Pekka Simojoelta ja minulta Afrikkalaisen gospelmessun vuoden 1981 Lähetysjuhlille. Sitä seurasi lapsille ja kouluikäisille suunnattu Meidän messu. Laiton Virsikirjaa varten kirjoittamani tekstin taivaan Isästä Meidän messuun. Pekka Simojoki oli näkemättä laulun sanoja tehnyt melodian, joka sopi ihmeellisen hyvin, lähes sellaisenaan, tekstiin. Meidän messu tuli seurakunnissa tutuksi äänitteen ja lauluvihon välityksellä ennen kuin vuoden 1986 Virsikirja hyväksyttiin kirkolliskokouksessa. Laulu taivaan Isästä päätyikin lopulta myös Virsikirjaan kiertotietä, kun sitä kirkolliskokouksessa Virsikirjan käsittelyn loppusuoralla eräs kirkolliskokousedustaja sinne ehdotti. Hän oli tutustunut lauluun meidän messun välityksellä:

Taivaan Isä suojan antaa, Virsi 503

1.

Taivaan Isä suojan antaa.

Hän on Isä jokaisen.

Lapsen huolet hän voi kantaa

paremmin kuin ihminen.

Hän ei riitele, ei suutu,

hän on kärsivällinen.

Häneltä ei aikaa puutu.

Hän on Isä jokaisen.

Taivaan Isän lähellä

nauraa saa ja itkeä.

2.

Taivaan Isä siunaa meitä.

Hän on Isä jokaisen.

Poluillemme enkeleitä

lähettää hän varjellen.

Hän on läsnä päivän työssä

rohkaisten ja auttaen,

valvoo pimeimmässä yössä.

Hän on Isä jokaisen.

Taivaan Isän lähellä

jokainen on tärkeä.

3.

Taivaan Isä hoitaa lastaan.

Hän on Isä jokaisen.

Aamulla hän tulee vastaan,

kuulee iltarukouksen.

Hän ei muista virheitämme,

meille antoi Jeesuksen.

Hän on aina ystävämme.

Hän on Isä jokaisen.

Taivaan Isän sylissä

jokainen saa levätä.

Anna-Mari Kaskinen