04 tammi Siunaus kantaa
En kovin paljoa muista vanhoja asioita, mutta jotkin lapsuuden ja nuoruuden muistot kannattelevat minua ja uskoani edelleen.
Yksi muistamani hetki on, kun pienenä, oppikoulun aloittaneena istun Lappeenrannan rautatieasemalla odottelemassa paikallisjunan lähtöä kotiini Taniin. Vastapäisellä penkillä istuu huoliteltu, tyylikäs rouva, joka hetken minua, arkaa tyttöä katseltuaan nousee ylös, tulee luokseni, laittaa kätensä pääni päälle ja siunaa minut. Hän sanoo olevansa Jumalalle kiitollinen, sillä hän on parantunut vakavasta sairaudesta. Hän menee ulos ja nousee joko Joensuuhun tai Helsinkiin menevään pikajunaan.
Toinen muistoni on, kun kuvaamataidon opettaja antoi tehtäväksi maalata jotain lasilevylle. Tein kotona kuvan, jossa Jeesus seisoo valkeissa vaatteissa, kädet levitettyinä. En ole mikään hyvä piirtäjä, mutta tällaisen sain tehtyä. Kun ensi kerran astuin Saaren kirkkoon, löi sydämeni ylimääräisen lyönnin. Alttaritaulun Jeesus muistutti sitä, jota olin yrittänyt tehdä. Tuntui kuin olisin tullut kotiin ja olin liikuttunut.
Kolmas muisto on oppikoulun uskonnontunnilta. Hymyilevä opettajamme Raili Torikka tuli jokaisen oppilaan kohdalle ja käden päälle asettaen siunasi jokaisen meistä erikseen. Olen todella kiitollinen opettajilleni, sillä kotona emme saaneet kristillistä kasvatusta. Uskonnon opetus oli lapsuudessani tunnustuksellista ja opettajat julistivat aidosti evankeliumia.
Kiitos Jumalalle näistä muistoista, ne lohduttavat minua ja tunnen niissä Jumalan johdatuksen.
Maisa Kasanen