12 loka Pyhät hengittävät samaa ilmaa
Pirjo Kotamäki on helsinkiläinen runoilija, jota kiehtovat pyhyys ja pyhimykset. Hän on julkaissut runokokoelmat muun muassa Franciscus Assisilaisesta ja Pyhästä Birgitasta. Hänen uusimmassa runokirjassaan Paratiisin marjat, linnunmunan kokoiset kuuluu Helena Konttisen ääni.
– Olen itse sekä runoilija että lukija. Runojen avulla pääsen kirjoittaessani asioiden ytimeen, tai niin ainakin toivon. Lukiessani koskettavaa runoa tai muuta tekstiä tunnen saavani oikean tunnetilan omaan kirjoittamiseeni. Sellainen henki runouden hetkelle tulee, jos on tullakseen, ja Helena Konttisen kohdalla se tuli. Minun täytyi vain ruveta kirjoittamaan. Runot siis tulivat lukiessani K. K. Sarlinin kirjaa Helenasta.
Joskus Kotamäki saa omilta lukijoiltaan viestiä, että runot ovat vaikeita tai hitaasti luettavia.
– Mutta runoni ovat hyvin erilaisia, riippuen siitä, mistä aiheesta kirjoitan.
Pirjo Kotamäki syntyi kuusikymmentäluvulla Kallion kaupunginosaan Neljännelle Linjalle, josta perhe muutti myöhemmin keskustaan Kansallismuseon viereen Museokadulle. Vanhemmat toimivat talonmiehinä. Ehkä siksi ajatus työläisyydestä on lähellä Kotamäen sydäntä, ja hän kuuluu vasemmistolaiseen kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiilaan.
– Kirjoitin nuorena runoja ja lähetin niitä arvosteltavaksi Nuoreen Voimaan. Muistelen, että useimmista ei oikein pidetty, paitsi yhdestä, josta en itse pitänyt. Olin siinä runossa käyttänyt luovempaa metodia, ja runo oli ilmaisultaan modernimpi. Jotenkin runous sitten jäi nuoruuden jälkeen. Opiskelin Liikemiesten kauppaopistossa kirjastovirkailijan tutkinnon, ja työ vei mennessään yli 20 vuodeksi. Tyttäreni syntymän jälkeen, 20 vuotta sitten, runous tuli uudelleen, ehkä jonkin hormonimyrskyn myötä, Kotamäki naurahtaa.
Pirjo Kotamäki toimi kirjastovirkailijana yli 20 vuotta Helsingin kaupunginkirjastossa. Nyt hän työskentelee vapaana runoilijana.
– Kirjastossa työskennellessään sitä oppii tuntemaan kirjailijat ja uudet nimikkeet. Minulla se ei saanut aikaan mitään intoa lukemiseen, sillä jossain vaiheessa kirja muuttui logistiikkatavaraksi, jota piti vain siirrellä paikasta toiseen. Aikaa kului, ja sitten tajusin vihdoin itsekin tuon dilemman; jotakin puuttui elämästäni, ja kuitenkin tuo ”jokin” oli koko ajan ollut edessäni. En vain enää ollut nähnyt sitä pitkään aikaan. Kirjallisuus – kirjoitus – aivan kirjaimesta lähtien – tyhjä paperi – sehän pitää itse kirjoittamalla ottaa omaksi!
– Olen aina lukenut kaikenlaista, sekä tieto- että kaunokirjallisuutta, ja opiskellut myös Avoimessa yliopistossa eri aineita teologiasta kirjallisuuteen. Uudet asiat kiehtovat minua, kertoo Kotamäki, jonka omalle matkalle kirjoittamiseen tuli mukaan pyhimyksiä ja Helena Konttinen.
– Luin nuorena Eila Pennasen kirjoittaman kirjan Pyhästä Birgitasta. Pyhimykset kiehtovat, koska he ovat kuin käveleviä ilmoituksia pyhästä, ja kuitenkin he hengittävät tätä samaa ilmaa meidän tavallisten maata tallaavien kanssa. Pyhät kuuluvat historiaan, eivät vain uskontoon. Tarkoitan tällä, että he ovat yhtä tosia kuin muutkin historian henkilöt. Heidän elämänsä todistaa siten myös pyhyyden historiallisuuden.
– Pyhimyksillä ei ole aina ollut helppoa, eikä helppoa ollut myöskään Helena Konttisen elämä. Köyhänä hän saarnasi ja köyhänä kuoli; siis aineellisesti katsottuna, muttei henkisesti.
– Jossakin vaiheessa kiinnostuin enkeleistä, ja monissa tiedostoissa oli mainittu Helena Konttisen nimi. Sitten tosiaan löysin tuon Sarlinin kirjan Helsingin kaupungin kirjastosta. Siinä kuului vahvasti Helena Konttisen ääni, ehkä siksikin, koska kirja oli kirjoitettu pikakirjoituksella.
Pirjo Kotamäki kirjoittaa aamuisin, ja lukiessaan hän tekee usein muistiinpanoja. Kevään aikana häneltä ilmestyi jopa kaksi runo-kokoelmaa. Ensimmäinen niistä on nimeltään Pompeiji (Kulttuurivihkot.) Toukokuussa ilmestynyt Paratiisin marjat, linnunmunan kokoiset – Runoja horrossaarnaaja Helena Konttisesta (Parikanniemen Ystävät ry) on hänen kahdeksas runokokoelmansa.
Teksti Teuvo V. Riikonen , Kuva Riitta Klemola