Hengellisen ilosanoman kertominen on työmme

Parikanniemisäätiö

Teemme työtä, jolla on tarkoitus – Parikanniemisäätiö tänään

Parikanniemisäätiön hengellisen työn tärkein tehtävä on evankeliumin ilosanoman kertominen Jeesuksesta Kristuksesta. Toisena tärkeänä tehtävänä on työn synnyttämien ystäväyhteyksien hoitaminen. Kirkkopyhät, seuratoiminta sekä Raamatun opettaminen ovat merkittävimpiä työmuotojamme. Olemme avoimia myös uusille evankeliumin jakamisen muodoille sekä yhteistyölle eri kristillisten yhteisöjen kanssa.

 

Parikanniemisäätiö tekee myös diakoniatyötä. Käytännössä se on muun muassa päihdeongelmaisten ja erilaisissa vaikeuksissa olevien ihmisten kuuntelemista, auttamista sekä kohtaamista eri yhteistyökumppaneiden kanssa.

SÄÄTIÖN TOIMINTA

Tapahtumat

Parikanniemisäätiö järjestää yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa useita vuosittaisia juhlia. Suurin niistä on yhdessä Parikkalan seurakunnan ja Parikanniemen ystävien kanssa elokuun puolessavälissä järjestettävät Orpokotijuhlat Saaren kirkolla Parikkalassa…

Parikanniemen ystävät ry

Parikanniemen työn tukijat ovat järjestäytyneet kannattajayhdistykseksi, jonka nimi on Parikanniemen Ystävät ry. Ystävät toimivat yhdyshenkilöinä seurakuntiin, järjestävät kotiseuroja ja ystäväpiirejä sekä toimivat puhujina ja avustavat tapahtumissa…

MEDIATYÖ

Parikanniemisäätiö ja Parikanniemen Ystävät ry aloittivat tuottamaan radio-ohjelmia vuonna 2013 Radio Dein taajuuksille. Radiotyö toimii edelleen kymmenen vuoden kokemuksella, nykyisin Patmos radiossa…

kontti

Parikanniemen Ystävät ry:n jäsenlehti ”Kontti”  ilmestyy neljä kertaa vuodessa (helmi, touko, elo – ja marraskuussa)…

Julkaisutoiminta

Parikanniemisäätiö on julkaissut hengellistä kirjallisuutta jo vuosien ajan. Kirjoja on valikoimassa kymmeniä ja monet näistä ovat edelleen tilattavissa näiden sivujen kautta…

MATKAT

Parikanniemisäätiö ja Parikanniemen Ystävät ry ovat vuosikymmenten aikana järjestäneet paljon erilaisia matkoja moniin kohteisiin…

HISTORIA

Mikkelissä sijaitseva Parikanniemisäätiö on perustettu vuonna 1967 jatkamaan ns. uukuniemeläisen herätyksen perintöä ja toimintaa. Ristiinan kunnan liittyessä Mikkeliin vuoden 2013 alusta säätiön keskuspaikka on nyt Mikkelin kaupunki.

TAPAHTUMAKALENTERI

Kalenteri / Tapahtumat

ma ma

ti ti

ke ke

to to

pe pe

la la

su su

1 tapahtuma,

0 tapahtumat,

1 tapahtuma,

Kouvola

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

1 tapahtuma,

Kotka

1 tapahtuma,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

1 tapahtuma,

0 tapahtumat,

1 tapahtuma,

1 tapahtuma,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

1 tapahtuma,

Ristiina

0 tapahtumat,

1 tapahtuma,

Radio Dei

0 tapahtumat,

1 tapahtuma,

Ristiina

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

1 tapahtuma,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

2 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

1 tapahtuma,

Liperi

Säätiön henkilökunta

_A1B8005_small
Teuvo V. Riikonen

Toiminnanjohtaja

Puh. 0400 315 573
email. teuvov.riikonen@parikanniemi.fi

 

_A1B7970_small
Petri Tiusanen

Julistustyön pappi

Puh. 040 753 5553
email. petri.tiusanen@parikanniemi.fi

Toimisto:

puh. 0400 744 061 (arkisin 9.00–15.00)
email. toimisto@parikanniemi.fi

Toimisto- ja taloussihteeri Risto Teittinen

puh. 0400 744 061
email. risto.teittinen@parikanniemi.fi

 

Parikanniemisäätiön hallitus:


Puheenjohtaja:
Markku Liukkonen, Mikkeli
puh. 0400 143 431
email. markku.liukkonen@evl.fi


Varapuheenjohtaja:

Ari Tähkäpää, Mikkeli
puh. 0500 653 916
email. ari.tahkapaa@evl.fi


Jäsenet:
Riitta Hakala, Kangasniemi
Vesa Julin, Imatra
Päivi Kuokkanen, Kuusankoski 
Martti Lähteenmäki, Lappeenranta

Johannes Neuvonen, Parikala

Sakari Smeds, Kouvola

Johanna Talo, Mikkeli


Julistustyöntekijät:

Julistustyön pappi 
Petri Tiusanen, Lappeenranta
puh. 040 753 5553
email. petri.tiusanen@parikanniemi.fi

Vapaaehtoistyöntekijä evankelista
Pekka Maaranen, Ruokolahti

puh. 040 359 0111

PARIKANNIEMISÄÄTIÖN TYÖ MEDIASSA

Kotisivut: 
www.parikanniemi.fi

Sivuilla päivitetään työn ajankohtaisia asioita.

Kontti-lehti: 
Parikanniemen Ystävät ry:n jäsenlehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa (helmi, touko, elo – ja marraskuussa). Kaikki edelliset numerot on nähtävissä täältä!

Kontti-radio-ohjelma:
Ohjelma (24 min) on kuultavissa joka torstai klo 14.30 ja uusinta joka lauantai klo 20.30 Radio Patmoksen taajuudella. Taajuudet ja edelliset ohjelmat: www.patmos.fi 

Facebook-sivut: 
Parikanniemi 
Lyhyitä uutisia ja välähdyksiä muun muassa Parikanniemen lastenkodista, hengellisestä työstä ja Parikanniemisäätiön päätöksistä.

YouTube-kanava: 
www.youtube.com 
Lyhyitä raamatunopetuksia, jumalanpalveluksia ja tietoiskuja striimattuina.

Twaarnat: 
Toiminnanjohtaja Teuvo V. Riikosen vuosina 2013–2020 kirjoittamia 140 ja 280 merkin
minisaarnoja kunkin pyhäpäivän tekstistä. Twaarnat on julkaistu Twitterissä ja avoimilla Facebook-sivuilla.
Niistä on myös koottu kaksi kirjaa: Twaarnat, Ajatuksia pyhäpäiviin (2017) ja Sanat sanotut ajallansa,
Ajatuksia pyhäpäiviin – Twaarnat (2020). www.vaylakirjat.fi
Radio Dein arkisto: Osoitteessa www.radiodei.fi löytyy Parikanniemen vanhoja ohjelmia, kuten Martti
kehään ja Pala Konttista -ohjelmia sekä radiohartauksia.