Uusia alkuja Parikanniemen lastenkodissa

Uusia alkuja Parikanniemen lastenkodissa

Koululaisille ja muille koulun lukuvuoden mukaan eläville ensimmäiset syksyn tuulahdukset tuovat tunteen uudesta alusta. Tänä syksynä kaikki Parikanniemen lapset ja nuoret lähtivätkin koulutielle, kun päiväkotilaisetkin aloittivat eskarin. Luokalta seuraavalle siirtyessään tuntuu lapsikin kasvavan aina vähän isommaksi, ja isompana uskaltaa kokeilla uusia asioita, kuten uusia harrastuksia. 

Onnentuvalla pojat aloittivat tänä syksynä koripalloharrastuksen, ja harkoissa on jaksettu käydä ahkerasti. Ensimmäiset pelitkin on jo ehditty voittaa. Poikien mielestä harrastuksessa parasta on pelaaminen ja yhdessä tekeminen. Koripallon lisäksi pojat käyvät Ristiinan koululla järjestetyissä liikuntakerhoissa, joihin osallistuvat myös Onnentuvan nuoret. Kotiryhmän nuorin poika aloitti breakdancen ja tyttö akrobatiavoimistelun. Molempien mielestä harrastuksissa on kivaa, kun oppii uusia asioita ja saa uusia kavereita.

 

Parasta tekemisessä on se, kun saa onnistumisen kokemuksia! 

Koivulassa on jatkettu ratsastusharrastusta ja rinnalle on tullut niin jalkapalloa, lentopalloa kuin akrobatiaakin. 15-vuotias nuori on aloittanut kuntonyrkkeilyn, ja kiinnostuneille on mahdollistettu mopojen rassailu Parikanniemen tallissa. Aikuisen valvonnassa nuoret saavat puuhastella mopojensa parissa, ja sieltä kerrotaan, että parasta tekemisessä on se, kun saa onnistumisen kokemuksia! 

Myös Tuulentuvalta löytyy ratsastajia, ja sen lisäksi heillä harrastetaan taidetta. Upeita taideteoksia syntyy niin perinteisillä kuin digitaalisillakin menetelmillä. Eräs nuori tekee omin käsin niin taitavasti keppihevosia, että niitä on hankittu kaikille pihan halukkaille lapsille, ja toinen on kiinnostunut valokuvaamisesta. Aikuisille ehkä uutena asiana on tullut tietokonepeliharrastus, jossa kilpaillaan myös korkealla tasolla.

Muukin harrastaminen mahdollistuu Parikanniemestä käsin: omasta pihasta löytyy muun muassa päivittäin taitavien heittäjien käytössä oleva frisbeegolf-rata, jääkiekkokaukalo, jalkapallokenttä, lukuisia urheiluvälineitä ja talvisin hiihtolatu. Pihapiiri kutsuu tietysti myös sienestämään ja marjastamaan, ja muun kalastamisen lisäksi kalastusta pääsee jälleen harrastamaan Parikanniemessä Aki Hirvosen ohjaamana. 

Teksti Janita Lautamäki

Kuvat Parikanniemen arkisto