Jokainen haluaa kuulua porukkaan

Jokainen haluaa kuulua porukkaan

Parikanniemeä on kuvailtu niin Muumitaloksi, Huvikummuksi kuin suureksi perheeksikin. Monenlaista vipeltäjää onkin mahtunut kattojen alle vuosien aikana ja kun yhdelle vilkutellaan hyvästejä, toivotetaan toinen jo tervetulleeksi. Uuden lapsen saapuminen vaatii aina yhteisöltä sopeutumista, ja porukassa tehdäänkin paljon työtä sen eteen, että jokainen tulee nähdyksi niin omana itsenään kuin myös osana ryhmää.

Parikanniemeläiset nuoret Pablo, Boba ja Tapio ovat sitä mieltä, että Parikanniemessä aikuiset kohtelevat kaikkia lapsia samalla tavalla. Yhteisesti sovituista säännöistä pidetään kiinni, vaikka Boba huomauttaakin, että toisella osastolla voi olla hieman eri säännöt kuin omalla, ja kylässä käydessä saattaa tulla sanomista eri asioista kuin omassa kotiryhmässä. Ykä taas kertoo, että aikuiset kohtelevat myös eri ikäisiä eri tavalla; pienemmillä on eri sääntöjä kuin isommilla, ja myös seuraamukset ovat erilaisia. Aikuiset myös viettävät pienempien lasten kanssa enemmän aikaa.

Eniten nuoret kokevat eriarvoistavaa käytöstä toisilta lapsilta ja nuorilta. Vaikka ison osan ajasta kaikki tulevat toimeen keskenään, jotkut saattavat riitatilanteessa haukkua toisia rasistisesti ihonvärin tai eri kulttuuritaustan takia, Ykä ja Tapio kertovat. Ykä mainitsee, että joskus jotain asioita saattaa jäädä tekemättä sen takia, että pelkää muiden kiusaavan.

Pablo kertoo tunteneensa itsensä Parikanniemeen muuton jälkeen pitkään ulkopuoliseksi ja koki kuuluvansa porukkaan vasta, kun vaihtoi muiden lasten kanssa samaan kouluun. Boba sanookin, että kun uusi lapsi muuttaa Parikanniemeen, ensin kaikkia kiinnostaa, millainen tyyppi se on. Aluksi saattaa vähän epäilyttääkin, mutta lopulta kovin erilaisiinkin ihmisiin tottuu ja he sulautuvat porukkaan.

Tapion mielestä yhdenvertainen Parikanniemi olisi sellainen, että kaikkia kohdeltaisiin samalla tavalla. Ykä toivoo rasismiin ja muuhun eriarvoistavaan käytökseen puututtavan enemmän. Pablo ja Boba kokevat, että Parikanniemi on jo aika lähellä yhdenvertaista. Vielä on hieman työtä siinä, että kaikki tuntisivat olevansa tasa-arvoisia niin aikuisten kuin muiden lastenkin edessä.

(Pablon, Boban, Tapion ja Ykän nimet muutettu ja nuoret saivat päättää itse peitenimensä.)

Teksti ja kuva Janita Lautamäki