Pyhäkoulussa lauletaan, askarrellaan ja pohditaan yhdessä

Pyhäkoulussa lauletaan, askarrellaan ja pohditaan yhdessä

Parikanniemessä on jälleen saatu kokoontua pyhän äärelle viime syksystä, kun Saila ja Leena raivasivat päätalon entisen vauvalan pyhäkouluhuoneeksi ja alkoivat järjestää kerran kuussa pyhäkoulua kahdelle eri-ikäiselle lapsiryhmälle. Aiemmin Saila on pitänyt pyhäkoulua parin vuoden ajan Pelastusarmeijan tiloissa ja Saarenpään mökillä Tuulentuvan lapsiryhmälle. Nyt mukaan on tullut myös Leena, ja saamme odotuksen jälkeen iloita Parikanniemen omasta pyhäkoulusta!

Kipinä pyhäkoulun järjestämiseen tuli Sailalle hänen isältään, kun hän löysi tämän tavaroista flanellotaulun ja kirjoja flanellokuvineen. Vaikka ensin pyhäkoulutyön aloittaminen epäilytti, luotti Saila jo silloin, ettei ihminen toimi opetustyössä yksin omissa voimissaan ja kyvyissään. Sailalle on tärkeää kertoa lapsille, että Taivaan Isä rakastaa ja häneltä saa apua elämän haastavissa tilanteissa, ja opettaa heitä tuntemaan Jeesus lasten ystävänä, jonka puoleen voi kääntyä, vaikka elämässä olisi tapahtunut mitä – jos ihminen haluaa vastaanottaa apua, sitä on aina tarjolla.

Tärkeä periaate pyhäkoulussa on, ettei uskoa saa “tuputtaa” kenellekään. Lapset osallistuvatkin pyhäkouluun vanhempien luvalla omasta tahdostaan. Osallistuvilla lapsilla on ollut pyhäkoulussa kivaa: siellä on mm. leikitty piilosta, laulettu ja pikkujouluissa katsottu Jeesuksen elämästä kertovaa leffaa ja syöty herkkuja mahan täydeltä. Askartelu on monen mielestä paras juttu, ja yhtenä esimerkkinä tuli mieleen askarrellut kortit, jotka annettiin toisille. Pyhäkoulussa on opetuksen ja toiminnallisten hetkien lisäksi aikaa ja tilaa kysymyksille ja keskustelulle. Lasten kanssa tutustutaan Jeesukseen ja muihin Raamatun henkilöihin ja kertomuksiin ja pohditaan yhdessä esimerkiksi sitä, miltä noista ihmisistä on tuntunut sillä hetkellä.

Lapset osallistuvat pyhäkouluun mielellään ja tulevat sieltä iloisina pois. Myös Sailalle ja Leenalle pyhäkoulu tuo iloa. Leena näkee, että he ovat aina olleet saamapuolella; pyhäkouluillan jälkeen he lähtevät kotiin kiitollisina, iloisina ja virkistyneinä. Pyhäkoulun ajatus tiivistyy Jeesuksen lupaukseen: ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”

Teksti ja kuva Janita Lautamäki