Kauneus on toivon näkyvä ulottuvuus

Taiteilija Kaisa Vanhala kaivaa kauneudesta merkityksiä, toivoa ja totuutta. Uusi urapolku avautui hengellisen kriisin kautta. Teksti Krista Eskelinen Kuvat Kaisa Vanhala Mikkelissä syntynyt Kaisa Vanhala on kulkenut pitkän tien teologian ja journalistiikan opiskelusta sekä papin työstä taiteilijaksi. Polkuun on mahtunut monta kipeää kysymystä, mutta myös itseymmärryksen ituja ja...

Eve Rämö Perhetyöntekijä ja nuorisotyönohjaaja Vihreä kuntapäättäjä, Vantaa, Armon Vihreät Ensiksi tunnilla opitaan ilmastonmuutoksen syistä ja siitä, miten sitä torjutaan. Sitten mennään ruokalaan syömään lihapullia.” Tästä huomiosta käynnistyi korsolaisen yläkoulun vaikuttajatyö. Nuoret näkevät oppikirjoissa, internetissä ja uutisissa, että maailma palaa, jäätiköt sulavat ja että ilmastonmuutos on...

Seppo Häkkinen Mikkelin hiippakunnan piispa ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat” (Ps. 24:1). Voiko sitä selvemmin sanoa? Me nykyajan ihmiset olemme unohtaneet tämän perustotuuden. Luomakunta ei ole meidän. Ihmisen suhdetta luomakuntaan on perinteisesti tulkittu Raamatun kuvauksella ihmisen luomisesta. Kahdessa eri...

Hautaan siunaamisen yhteydessä toistetaan sanat: ”Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä!” Lauseen yhteydessä arkun kannelle piirretään hiekalla risti, voiton merkki. Tämä kaunis rituaali viittaa siihen, että elämämme on koko ajan Jumalan – luomakunnan hallitsijan –...

Haastattelussa Parikanniemen uusi ystävä Tarja Turunen Teksti Petri Tiusanen Kuva Tarja Turusen albumi Keväällä 2022 lappeenrantalainen Tarja Turunen istui portugalilaisessa bussissa matkalla merivesikylpylään, kun hän alkoi keskustella vieressään istuneen naisen kanssa. Tuo keskustelu oli alku sille, että Tarjasta tuli Parikanniemen ystävä. Näin Tarja Turunen kertoo  kohtaamisesta bussissa, joka johti...

Ihmisen onnellisuustekijät ryhtyivät kerran väittelemään siitä, mikä niistä oli kaikkein tärkein – mitä ilman ihminen ei voisi olla onnellinen. ”Minä se totta kai olen!” huudahti Kiitollisuus. ”Saan ihmisen kiinnittämään huomion arjen pieniinkin asioihin, joista ihminen voi kiittää. Kun tajuaa, että kaikki on lahjaa, ihminen on onnellisimmillaan.” ”Äläs...

Haastattelu ja kuva Janita Lautamäki 22-vuotias Anniina Kostamo aloitti harjoittelun Onnentuvalla huhtikuun alussa. Anniinan tie on ristennyt Parikanniemen kanssa jo aiemmin, sillä hänen ukkinsa on Parikanniemen ystäville tuttu, toiminnassa vuosikymmeniä mukana muun muassa matkapuhujana ollut Matti Kostamo. Mistä olet kotoisin? Joensuusta. Olen muuttanut Mikkeliin vuonna 2021. Mitä opiskelet? Opiskelen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa...

Oletko miettinyt, onko sinulla sellaista luonteenpiirrettä, josta tahtoisit päästä? Itse käyn ainaista taistelua oman äkkipikaisuuteni kanssa. Kadun heti, kun suustani on päässyt ns. sammakoita ja olen loukannut lähimmäistä. Joskus en edes ymmärrä loukanneeni. Anteeksipyytäminen on helppoa, mutta se miten sovinto lopullisesti saadaan, ei olekaan enää...

Teksti Teemu T. Mantsinen Sosiologian yliopistonlehtori, uskontotieteen dosentti, Turun yliopisto Ihmiset eroavat uskonnollisista yhteisöistä useista syistä. Ero voi olla huomaamaton siirtymä ilman erityistä dramatiikkaa. Toisinaan eroon johtavat negatiiviset kokemukset yhteisöstä, sen jäsenistä, toimintatavoista ja kohtelusta. Monet tutkittavani kokevat tulleensa kaltoinkohdelluiksi omissa yhteisöissään. Yhteisöjen ja niiden jäsenien toiminta...

Teksti ja kuva Teuvo V. Riikonen Jari Ilander ja Timo Soini olivat koulukavereita Espoon Iivisniemessä 1960–1970 lukujen taitteessa. Myöhemmin heidän tiensä on ollut erilainen. Timosta tuli kansanedustaja, ministeri ja presidenttiehdokas. Jari vietti kolme vuotta Parikanniemen lastenkodissa vuosina 1976–1979, ja sen jälkeen hänestä tuli muun muassa linja-auton...