Lastenkoti

Lastensuojelu elää jatkuvaa muutoksen aikaa. Muutos lastensuojelun sisällä tapahtuu pääsääntöisesti lastensuojelulain sekä viranomaisten valvonnan ohjaamana. Myös muuttuvat yleiset asenteet yhteiskunnassa sekä lisääntyvä tieto lasten hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä luovat pohjan ja tarpeen muutokseen ja kehittämiseen. Muutoksessa mukana pysyminen on edellytys ja elinehto toimivalle lastensuojelulle. Lapsi ei saisi...

Koululaisille ja muille koulun lukuvuoden mukaan eläville ensimmäiset syksyn tuulahdukset tuovat tunteen uudesta alusta. Tänä syksynä kaikki Parikanniemen lapset ja nuoret lähtivätkin koulutielle, kun päiväkotilaisetkin aloittivat eskarin. Luokalta seuraavalle siirtyessään tuntuu lapsikin kasvavan aina vähän isommaksi, ja isompana uskaltaa kokeilla uusia asioita, kuten uusia harrastuksia.  Onnentuvalla...